Lapin maisemia

23.4.2008

Hartaasti odotetun pääsiäisloman vietto sijoittui Lappiin ja tarkemmin Muonioon. Kuvauksellisesti loma oli, jos ei nyt ihan pettymys, niin hieman odotettua laimeampi. Tyydyin lähinnä dokumentoimaan maisemia panoraamakuvauksen keinoin välillä jalustalta välillä käsivaralta. Ainoana aamuna kun jaksoin nykäistä itseni ylös viideltä ja lähteä kuvaamaan aamuvalossa, oli aurinko tukevasti pilvessä. Ajellessani aamusessioilta takaisin Tunturilapin Tuville pysähdyin Kutunivalla, jossa aurinko heltyi hieman vilkaisemaan pilvien lomasta. Pallaksen rinteillä kävin laskettelmassa parina päivänä ja niistä retkistä muistikortille jäi pari käsivaralta kuvattua panoraamaa. Muonion seudulla maisemakuvauspotentiaalia on kuitenkin valtavasti ja toivottavasti jatkossa saan sen paremmin vangittua.

Panoraamakuvien julkaiseminen netissä on esitysteknisesti aina hieman ongelmallista. Mikäli kuvan pienentää selainikkunaan mahtuvaksi eli kokoluokkaan 1000 pikseliä pitkältä sivulla, jää kuva auttamattoman matalaksi ja tunnelma kärsii. Jätin nämä aika kookkaiksi käsivarapanoraamamestari Jan Eeralan tyyliin. Toivottavasti esitystapa miellyttää ja saa toki ehdottaa muitakin hyviä keinoja!

Kutuniva aamuaurinkoa vastenNäkymä Pallaksen rinteiltäNäkymä Pallaksen rinteiltä, keskellä Pallas-HotelliPallas-HotelliTunturit iltavalossa

7 kommenttia artikkeliin “Lapin maisemia”
  1. Mikko kirjoittaa:

    Hienoja kuvia nuo panoraamat. Hyvä ettet pienentänyt enempää, vaikkei tälle omalle näytölleni kokonaan mahdukaan. Isommista kuvista saa paljon enemmän irti kuin pienistä postimerkeistä.
    Pääsiäisenä olin itsekin samalla suunnalla, tarkemmin Jerisjärvellä, ja kuvien myötä muistuivat nuo maisemat ja tuo lumen määrä elävästi mieleen. Ensi vuonna on taas mentävä pohjoisiin.

  2. Jarno Terho kirjoittaa:

    Jerisjärven rannalla oli meidänkin majoitus! Tekis mieli päästä seudulle kuvaamaan myös kesällä ja/tai ruskan aikaan…

  3. Unto Vali (Unski)(UnskiV) kirjoittaa:

    Panoraamakuvista kommenttia. Teknisesti aivan hyviä, valon osalta lapista olisin kaivannut jotain muuta. Kutunivan auringonnousu on hieno, samoin tunturit iltavalossa, mutta pallaksen rinnekuvat eivät mielestäni aivan sitä, mitä lapinkuvilta odotetaan. Tuo poikkivalo tai oikeammin lievä vastainen jotenkin tappaa värit, mitkä mielestäni lapinkuviin kuuluu.

    Kun itsekin olen tänäkeväänä aloittanut panoraamojen esityksen wepissä, niin huomioni kiinnittyi sellaiseen seikkaan, että siirtyessä seuraavaan kuvaan nuolella, uusi kuva aukesi keskeltä, ekä vasemmasta laidasta, niinkuin olisi odottanut. Peruuttaessa nuolella taaksepäin kuvat aukesivat juuri odotuksen mukaisesti. Tuo weppiesitys on se hankalin juttu, mitä minäkin pähkäilen, jotta mitenkä sen ratkaisisi.

    Kuitenkin kaikenkaikkiaan melko toimiva juttu, näitä lisää.

    Kuvauskevättä t: Unski

  4. Rupis kirjoittaa:

    Hienojahan nuo kuvat ovat. Vaikeaa olisi yksittäiskuvaan saada sitä informaatiota mitä tällainen laajakulmainen ilmaisu tarjoaa.

    Käsivarap… kai sen saa liittää nimen perään… KVPaM?

    Ja tuo linkki.. se on oikeastaan rupurannan kaatis. Mutta ei se haittaa!

  5. Rupis kirjoittaa:

    Minulla oli siis kunnia olla listalla ensimmäinen tilaaja;)

  6. Jarno Terho kirjoittaa:

    Ei huono aloitus siis!

  7. Oskari kirjoittaa:

    Nuo laskettelurinnekuvat on jotenkin “tyhjiä”. Katse vaeltaa, mutta ei löydä mitään tarttumisen arvoista. Myöskään tasainen valo ei tee lumimaisemasta mitenkään erityisen mielenkiintoista. Ensimmäisestä ja viimeisestä pidin eniten. Olisi ollut myös mielenkiintoista nähdä muutama yömaisema.


Jätä kommentti